Hetki! Mikä ylipäätään on WordPress-teema?

Jokaisessa WordPress-sivustossa on käytössä jokin teema. Teema on suurin sivuston ulkoasuun vaikuttava tekijä. Pitkän linjan sivustoammattilainen Lauri Huusko määrittelee teeman roolin seuraavasti: ”Jos webhotellisi on talosi tontti ja WordPress taas talosi perusta, niin teema on talosi pohjapiirros. Se määrittää kaikkien sivustosi elementtien asettelun.”

Maksavatko teemat?

Teemoja on saatavilla sekä ilmaisia että maksullisia. Hinta riippuu lisenssistä ja siitä, kuinka monipuolinen teema on.  Hyvän ja tarkoitukseen sopivan teeman voi saada muutamalla kympilläkin. WordPressin alkuaikoina teemat olivat aika simppeleitä. Jos halusi parempia tai enemmän ominaisuuksia, niitä piti rakentaa itse. Vuosien varrella on kuitenkin tapahtunut huomattavaa kehitystä ja valmiit teemat ovat nykyisin hyvinkin monipuolisia.

Kannattaisiko teema silti teettää tai tehdä itse?

Ilman muuta niin voi menetellä. Se ei kuitenkaan ole paras tapa, jos haluaa välttää turhaa työtä ja käytettävissä oleva aika on rajallinen.

Valmisteemat mahdollistavat nykyään sivuston räätälöinnin yritykselle sopivaksi aika hyvin, jotkut erinomaisestikin. Parhaissa teemoissa on myös valmiina käteviä lisäosia, kuten verkkokauppamahdollisuus. Ne ovat lisäksi hyvin yhteensopivia muiden saatavilla olevien lisäosien kanssa.

Nykyään valmisteema ei enää tarkoita sitä, että sivuston jokainen sivu näyttää samalta, ei edes ilmaisteemojen kohdalla.

Onko maksullinen teema aina parempi kuin ilmaisteema?

Ei mitenkään itsestään selvästi! On saatavilla todella hyviä ilmaisteemoja, jotka soveltuvat yrityskäyttöön erinomaisesti.

Työskentelen itse sekä maksullisia että ilmaisteemoja käyttäen. Teemavalinta riippuu ihan täysin siitä, mitä sivustolta halutaan.  Helpottaa myös, jos voidaan hieman ennakoida siitä, mitä muita ominaisuuksia sivustolta voidaan jo (lähi)tulevaisuudessa kaivata.

Yrityksen toimiala vaikuttaa siihen, mikä on sille sopivin teema. Jotkut ilmaisteematkin sopivat erinomaisesti useille toimialoille.

Mitä pitää huomioida, kun valitsee teemaa?

Kannattaa kiinnittää huomiota siihen, kuinka usein teemaa päivitetään. Jatkuva ja säännöllinen päivittäminen on tärkeää, koska teeman täytyy toimia myös WordPress-alustapäivitysten kanssa hidastumatta ja bugittamatta.

Toinen tärkeä kriteeri on teeman latausmäärä. Parhaat teemat on ladattu satoja tuhansia kertoja. Tällainen käyttäjämäärä kertoo hyvää teeman toimivuudesta.  Nämä seikat pätevät sekä ilmaisiin että maksullisiin teemoihin.

Mistä tietää, mistä teemavalinnassa kannattaa maksaa?

Tämä riippuu siitä, mitkä ominaisuudet ovat yritykselle tärkeitä. Tämä taas riippuu yrityksen toimialasta. On kuitenkin olemassa asioita, jotka kannattaa aina huomioida.

On aina riski, mikäli teeman jatkokehitys riippuu vain muutamasta tai jopa yhdestä henkilöstä. On isoja ohjelmistotaloja, jotka tekevät erinomaisia WordPress-teemoja. Sellaisia voi käydä katsomassa (ja ostaa) esimerkiksi ThemeForestin ja Elegant Themesin sivustoilta.

Isoilla taloilla on paremmat resurssit tehdä teemapäivityksiä ja huolehtia siitä, että tietoturva-aukkoja ei synny.  Hyvällä teemalla on myös hyvä käyttäjätuki.  Parhaimmat valmisteemat päivittyvät usein ja niihin tehtyjen päivitysten asentaminen on ilmaista.

Miksi päivitykset ovat tärkeitä?

Niiden avulla voidaan nopeasti estää sivujen meneminen jumiin tai altistuminen hyökkäyksille.  Sivuston on pysyttävä toimintakuntoisena myös silloin, kun itse alusta kehittyy. Teeman päivittämisellä tukitaan myös mahdollisia tietoturva-aukkoja.

Säästääkö valmisteemalla rahaa?

Kyllä, usein. Mikäli teema rakennetaan tai pikemminkin rakennutetaan alusta asti itse, ei voida olla varmoja siitä, että sen rakentaja on sitoutunut tekemään siihen uusia päivityksiä. Jos yrityssivuston teeman teettää kokonaan ulkopuolisella, jokaisesta sen päivittämisestä joutuu hyvin todennäköisesti maksamaan erikseen. Jos taas käytössä on hyvä valmisteema, sen päivityksen asentaminen on helppoa ja käyttäjälle ilmaista.

Hyvällä teemalla on myös hyvä käyttäjätuki siltä varalta, että jotakin odottamatonta sattuu.  Valmisteemojen kohdalla käyttäjätuki sisältyy lisenssiin ja lisäksi teemasta on saatavilla paljon dokumentaatiota.

Saako valmisteemalla tehtyä yksilöllisiä sivuja?

Ehdottomasti! Parhailla valmisteemoilla on tehty hyvin erilaisia sivustoja.  Niistäkin on nähtävissä esimerkkejä teemoja tekevien ohjelmistotalojen sivuilla.  Monella valmisteemalla on myös useita valmiita sivupohjia, joista voi valita kullekin sivulle sopivimman.  Toki sivupohjia voi muokata myös itse. Rajana on vain oma mielikuvitus!