Siis minkä? Otsikko on humoristinen, mutta ei ehkä aukea kaikille, sen verran underground bändi AFI on. Toisin sanoen, tarkoitukseni on tuoda pientä särmää graafiseen suunnitteluun, oli se sitten
ulkoasullisesti, viestillisesti tai sisällöllisesti. Koska olen aina ollut ulkopuolinen ja pienten puolella, toivon voivani työssä jatkaa luomallani polulla sekä tuomaan taiteellani ja tyylilläni asiat mieleen jäävästi kuluttajien tietoisuuteen.

Olen ollut aina hyvin visuaalinen ja taiteellinen ja aloitin taiteen parissa jo pienenä Pekkalan Kuvataidekoulussa. Ensimmäinen ammattitutkintoni on vaatetusalalta ja sen jälkeen pääsin minulle sopivaan ja toimivaan kouluun: Varian ammattikouluun opiskelemaan kuvallisen ilmaisun
perustutkintoa. Nyt olen graafinen suunnittelija ja kuvallisen ilmaisun ammattilainen, joka käyttää
työssään hyväksi molemmista koulutuksista opittuja taitoja.

Viimeisimmät työni ovat sisäisen viestinnän materiaaleja Kuntoutussäätiölle sekä
Kuntoutussäätiön yhteistyökumppanien projektien ilmeiden suunnittelu. Työskentelyyni kuuluu
julisteiden, flyereiden ja muiden mainosten, sekä printtimedian suunnittelu ja toteutus. Olen
toteuttanut myös logojen sekä projekti-ilmeen suunnittelua.

Minulla on aikaisempaa työkokemusta myös nettisivujen kuvituksen tekemisestä, infografiikasta, painomedian kanssa työskentelystä sekä
asiakastyöskentelystä.

Olen hyvin tyytyväinen siitä, että löysin TiimiMedian, jonka kautta pystyn tarjoamaan osaamistani laajalle ilman yksinyrittämisen kimurantteja kiemuroita.

Toivon, että myös tulevaisuudessa saan myös tilaisuuden työskennellä yhteistyössä muiden kanssa minulle tärkeiden
asioiden parissa ja parantaa maailmaa panoksellani medianssa ja muussakin viestinnässä .