Äänikirjasta kohistaan, ja syystä. Vuonna 2017 ladattavien äänikirjojen myynti kasvoi edellisvuoteen verrattuna peräti 181 prosenttia (https://esaimaa.fi/uutiset/kulttuuri-ja-viihde/da6116e5-b996-46db-aca9-007d59a8a420), ja kasvu on ollut voimakasta jo useamman vuoden ajan.
Suomessa äänikirjojen myynnin osuus koko kirjamyynnistä on vielä pientä, laskutavasta riippuen noin 5–10 prosentin luokkaa. Mutta trendi on olemassa. Ruotsissa äänikirjojen osuus on jo yli 20 prosenttia, ja myös Yhdysvalloissa niiden suosio on suurta. Ja yleensä se mitä tapahtuu Ruotsissa, tulee ennen pitkää myös meille.
Äänikirjat eivät ole sinänsä uusi ilmiö. Alun perin niiden tarkoitus oli palvella näkövammaisia, ja kaupalliseen tarkoitukseen niitä on tehty Suomessa ehkä noin 1970-luvulta lähtien. Tähän päivään asti niiden kulutus on ollut kuitenkin varsin pientä.
Mikä selittää nykyiset kasvuluvut? Miksi äänikirjat ovat kasvattaneet suosiotaan juuri nyt? Vastaus on lopulta varsin yksinkertainen: älypuhelin, suoratoistopalvelut ja niiden suhde kuluttajien arkeen.
1970-luvulla äänikirjaa kuunneltiin siten, että otettiin vinyyli hyllystä, asetettiin se soittimeen, istuttiin alas, sytytettiin piippu ja suljettiin silmät. Tämä ei kuulosta sinänsä kovin vaikealta. Useimmiten taisi käydä kuitenkin niin, että kirjahyllystä otettiin Kalle Päätalo ja kun lukemiset oli luettu, levyhyllystä napattiin Pink Floyd (tai Erkki Junkkarinen) ja kuunneltiin musiikkia.
Nyt levysoittimen ja kirjahyllyn tilalla on puhelin. Äänikirjoista puhuttaessa tavataan korostaa, kuinka kätevää on kuunnella kirjaa vaikka lenkkipolulla tai työmatkalla. Totuus kuitenkin on, että äänikirjoja kuunnellaan eniten kotioloissa (lähde: Yle, Puoli Seitsemän -ohjelma, 14.9.2018). Eli periaatteessa tilanteen ei pitäisi erota kovin paljon edellä kuvatusta sinänsä idyllisestä 70-luvusta. Silloin kuuntelun aloittamiseen kaikkine rituaaleineen meni aikaa ehkä vain minuutin kauemmin nykytilanteeseen verrattuna. Mutta tämä minuutti ja mahdollisuus liikutella ”levysoitinta” ovat merkittäviä muutoksia.
Arki ja tunteet
Arjessa ihminen toimii vähimmän vaivan ja ajan kautta: jos kävelyreitti nurmikon läpi ruokakauppaan lyhentää matkaa edes 20 metriä, nurmelle syntyy nopeasti spontaani oikopolku; kitaransoittoa tulee harjoiteltua ahkerammin silloin, kun se on telineessä jatkuvasti käden ulottuvilla kuin jos se olisi sängyn alla laukussa. Kirjaa tulee puolestaan kuunneltua useammin, kun sen voi tehdä keittiössä, olohuoneessa, pihaa haravoidessa tai vaikkapa sängyssä juuri ennen nukahtamista.
Suoratoistopalveluiden ansiosta äänikirjahylly on toki selvästi laajempi kuin 1970-luvulla, jolloin LP-levyjen muodossa olleet äänikirjat veivät runsaasti tilaa. Mutta tässäkin kohtaa kyse on pikemminkin käytännöllisyydestä kuin palavasta halusta pitää ulottuvillaan suurta kirjastoa sivistyksen tenhon tähden. Yksinkertaisesti: jos tänään on dekkarifiilis, voin valita laajasta dekkarikirjastosta haluamani.
Fiilistekijät ja minuutti pois arjesta voivat merkitä miljoonia euroja makrotaloudessa.
Tekniikka taiteen tekijänä
Teknologian ja taiteen suhde on ollut likeinen aina, joten sinänsä tässä muutoksessa ei ole mitään ihmeellistä. Esimerkiksi elokuva, kuvataide ja musiikki (erityisesti populaarimusiikki) ovat lähtökohtaisesti teknologian lävistämiä taidemuotoja. Teknologia on myös ollut elimellinen osa kyseisten taidemuotojen ilmaisukeinoja.
Sama pätee kirjallisuuteen. Irtokirjasimet 1400-luvulla ja latomakoneen keksiminen 1800-luvun lopulla mullistivat painotekniikan ja tekivät tiedon monistamisesta entistä halvempaa ja nopeampaa. Loppujen lopuksi nykymuotoinen kirjallisuus ja erityisesti sen markkinat pohjautuvat näihin keksintöihin.
Painettu tai tekstimuotoinen luettu kirja ei tule luultavasti koskaan katoamaan. Selvää kuitenkin on, että teknologian kehittyminen muuttaa kirjallisuuden kenttää jatkossakin. Kuka tietää, 50 vuoden päästä kirjallisuus voi saada muotoja, joita emme ole kyenneet edes tieteiskirjallisuudessa kuvittelemaan.