Moni tapaamani ihminen on kanssani samaa mieltä tästä yhteiskunnallisesta epäkohdasta. Tämä epäkohta on digitaalisaation yleinen lisääntyminen kaikessa asioimisessa yhteiskunnassa ja yksityisissä palveluissa digitaitojen raahatessa perässä. Tekemäni opinnäytetyö perustui tähän kysymykseen. Tein maisterin opinnäytteen haastattelututkimuksena. Käytössäni oli 50 digitaalista lomakevastausta.  

Digituki on yleistynyt kuitenkin viime aikoina monilla eri aloilla. Yksinkertaistettuna suurin tarve oli käyttötuen ja avustuksen puute. Selkein voimavara tähän olisivat omaiset ja heidän auttamisensa tukitehtäviin. Toinen esilletullut tekijä oli laitteiston hankintatapa ja – kustannukset. Aiemmassa työssäni invalidin avustajana tuli esille myös internetin myönteinen ja sosiaalinen vaikutus arjessa esimerkiksi yksinäisyyden torjunnassa. Erilaisten keskustelualustojen ja sosiaalisen median käyttö on yleistynyt.

Moni tuen antaja kärsii ns. diginarsismista, eli näyttää mieluummin tehokkaalta kuin käy rauhallisesti läpi autettavan tarpeet omaehtoisessa palvelujen käytössä. Kärsivällisellä käyttötuella on selvä tilaus. Esimerkiksi verkkopankkipalvelujen käyttö on nykyään melko yksinkertaista. Havaitsin, että useimmat tukitarpeet ovat yksinkertaisia, ja opastuksen onnistuminen näin ollen myös huomattavan hyödyllistä.

Tämä epäkohta pitäisi poistaa yhteiskunnassa verkostoitumalla ja auttamalla omaisia ja hoitajia tuen toteuttamisessa. Ehdotan että jokainen kykenevä voisi löytää läheltään sopivan autettavan yksi kerrallaan. Haastan näin kaikki talkoisiin!

Panu Wartiovaara, osk. TiiMedian jäsen

 

Discover more from TiimiMedia osuuskunta

Subscribe now to keep reading and get access to the full archive.

Continue reading