Liikevaihto hurjaan nousuun

Liikevaihto hurjaan nousuun

TiimiMedian edellinen tilikausi sujui todella hyvin koronasta huolimatta. Liikevaihtomme lisääntyi peräti yli 40 prosenttia. Se kasvoi kaikissa tiimeissämme.

Toivon hartaasti, että sama noususuuntainen kehitys jatkuu edelleen. TiimiMediahan on myös koko ajan tunnetumpi sekä yleisön että asiakkaiden keskuudessa. Asiakasmäärämme kasvaa sekin koko ajan.

Etäpalaverit toimineet hyvin

TiimiMedia on toiminut etänä lähes koko korona-ajan myös yhteistyökumppaneiden kanssa. Kokouksemme ovat olleet etänä muutamaa poikkeusta lukuunottamatta. Etäpalaverit ovat sujuneet enemmän kuin hyvin.

Olemme olleet mukana myös Pääkaupunkiseudun TE-keskusten etänä järjestämissä rekrytointitapahtumissa. Ne ovat toimineet yllättävän hyvin. Näiden tapahtuminen avulla olemme saaneet myös uusia jäseniä.

Tietysti mikään etäpalaveri tai muu etätapahtuma ei korvaa kasvokkain tapaamista. Poikkeusoloissa on tärkeää pitää hyvää mielialaa yllä ja huolehtia työntekijöistä ja jäsenistä.

TiimiMediassa olemme lisänneet muun muassa asiakkuudenhallintaan liittyviä palavereita, jotta voisimme paremmin palvella ja huolehtia asiakkaistamme. Nämä voisivat muuten helposti unohtaa meidät.

Yhteistyön ja vuorovaikutteisuuden tärkeys korostuvat

Yllätykseksi olen huomannut, että ihmisten itsekkyys on korona aikana lisääntynyt. Usea on kiinnostunut vain omista eduistaan, jolloin tiimimäinen ajattelu helposti unohtuu.

TiimiMedia korostaa alati yhteistyön tärkeyttä ja tiimimäistä ajattelutapaa. Kaveria autetaan, häntä ei jätetä pulaan.

Korona on myös vaikuttanut jopa henkilöiden käyttäytymistapoihin. Kun ihmiset vihdoinkin tapaavat toisiaan, jokaisella on niin paljon kerrottavaa, että helposti puhumme toistemme päälle.

On kiire puhua omat kuulumiset ensin ja valitettavan usein unohdetaan kysyä, mitä asiakkaalle, ystävälle tai kaverille kuuluu. Kuitenkin jokaisella meistä on tarve tulla kuulluksi ja nähdyksi varsinkin näin korona-aikana. Viestinnän asiantuntijoilla siis riittää töitä näinä aikoina vakuuttaa ja puhua vuorovaikutuksen tärkeydestä.

Osoitamme myös kunnioitusta toisiamme kohtaan, kun kuuntelemme vuorotellen toisiamme. Näin aito vuorovaikutus säilyy.

Kiitän kaikkia asiakkaitamme, yhteistyökumppaneita ja TiimiMedian jäseniä kuluneesta vuodesta! Toivotan teille Rauhallista Joulua ja Menestystä ensi vuodelle! Pysykäämme terveinä!

Marjaana Sunila-Kankare
TiimiMedia
puheenjohtaja