MediaTiimi

 

Erityisosaamistamme ovat elokuva-, dokumentti- ja tv-käsikirjoitukset. Lisäksi hallitsemme videokuvaamisen, valokuvauksen sekä ohjaamisen. 

Dokumentaarisella puolella vahvuuksiamme ovat monikulttuurisuus ja elämäkertadokumentit.
Mediatiimiin kuuluu Peik Nasrollah.


Valokuvia historiallisesta Bamyanin alueesta

Suomessa ammattivalokuvaajana TiimiMedia osuuskunnassa työskentelevä Peik Nashrollah on koonnut kuvistaan kirjastoja varten valokuvanäyttelyn.
 
Valokuvat ovat olleet esillä mm. Viikin kirjastossa vuonna 2015.

Kuuluisa 53 metrinen Buddha -patsas

Valokuvat kertovat elämästä Bamyanin maakunnasta. Kuvat on otettu vuosien 1995 – 1996 välisenä aikana. Kuuluisia, kivestä hakattuja Buddhia ei oltu vielä tuolloin räjäytetty.

Näyttelyssä on valokuva esimerkiksi 53 metrisestä buddha -patsaasta. Bamyanin alueesta on valittu esineistöä ja kulttuurikohteita Unescon maailman perintökohdeluetteloon.

Bamyan lisätietoja:

Bamyan Wikipedia, Bamyanin lyhyt historia

Katso esimerkkejä Peik Nashrollahin muista valokuvista galleriastamme

Lisätietoja: Peik Nashrollah 


Mediatiimiin kuuluvat: 
Peik Nashrollah ja Alexander Dyachenko











TiimiMedia 2013